Kasvukauden kuivuus, niin ikävä kuin tilanne onkin, voi avata uusia mahdollisuuksia syyskasvien kylvöille, erityisesti aikaista kylvöä vaativille syysöljykasveille. Peltolohkojen riittävän aikainen vapautuminen on usein pullonkaula syysöljykasvien kylvölle. Nyt niitä peltolohkoja, joista ei ole odotettavissa satoa, kannattaa valmistella syysöljykasvien kylvöön, jos pellot ovat vain muuten hyvässä kunnossa. Syysöljykasvit talvehtimisriskistä huolimatta ovat varteenotettavia vaihtoehtoja viljelyyn. Niiden satopotentiaali on omaa luokkaansa ja tuholaisriskit kevätmuotoisia selvästi vähäisempiä. Ne ovat lisäksi keväällä jo hyvässä kasvun vauhdissa, eikä alkukesän kuivuus koettele niitä kuten kevätkylvöisiä kasveja.

Syysöljykasvien kylvöajasta ei ole syytä tinkiä, vaan kylvö on syytä tehdä syysrapsin osalta viimeistään elokuun ensimmäisellä viikolla, syysrypsi voidaan vielä kylvää elokuun puolivälissä, jotta lämpösummaa taimettumisen jälkeen ehtii kertyä vähintään 450 astetta. Myöhäisemmässä kylvöajassa menetetään satoa noin tuhat kiloa hehtaarilta ja lisäksi talvehtiminen vaarantuu. Tämä on todettu useissa viimeaikaisissa kotimaisissa tutkimuksissa. On myös hyvä varmistaa, että maassa on kylvöhetkellä riittävästi kosteutta itämiseen; kylvö aikaisin ei yksin riitä, vaan syysöljykasvien tulee myös taimettua.

RypsiRapsi foorumi kannustaa viljelijöitä syysöljykasvien kokeiluun. Erityisesti laajentamispotentiaalia nähdään pysyvän lumipeitteen alueella syysrypsin viljelyyn.

Teksti: Sari Peltonen, kehityspäällikkö, kasvintuotanto, ProAgria Keskusten Liitto

Takaisin