Syysöljykasvit, jotka ovat selvinneet kevään koettelemuksista, ovat aloittaneet kukinnan.

Tässä vaiheessa on hyvä arvioida pahkahomeen torjuntatarve, koska pahkahomeen tartunta tapahtuu kukintavaiheessa ja torjunnan paras ajankohta on siksi täyskukinnan aikaan, kun ensimmäiset terälehdet alkavat tippua.

Pahkahomeen torjuntatarve on syysöljykasveilla yleensä pienempi kuin kevätöljykasveilla. Maassa säilyvät pahkat tarvitsevat kosteutta ja lämpöä itääkseen ja tuottaakseen itiöitä, jotka aiheuttavat tartunnan kasvustoon. Tässä vaiheessa kevättä, kun syysöljykasvit kukkivat, pahkahomeen pahkat eivät yleensä ole ehtineet vielä itää. Usein kevään kuivuus hidastuttaa pahkojen itämistä, mutta tänä keväänä on saatu paikoin runsaasti sateita, joten sen puolesta edellytykset pahkojen itämiselle voivat olla alueesta riippuen tavallista suuremmat. Riskitekijänä pidetään vähintään 30 mm sadetta kolmen viikon aikana ennen kukintaa. Rajoittava tekijä näin kylminä keväinä on kuitenkin maan lämpötila, jonka tulisi olla yli 10 astetta, jotta pahkat voivat itää.

Pahkahomeen torjuntatarvetta on hyvä pohtia kasvuston satopotentiaalin mukaan ja lisäksi sen perusteella, onko pelloilla esiintynyt viimeisen 10 vuoden aikana pahkahometta.

RypsiRapsi-hankkeen öljykasviviljelyn menestysreseptit -selvityksen (PDF) mukaan moni tila piti pahkahomeen ruiskutusta jokavuotisena toimenpiteenä syysöljykasveilla, varsinkin jos alkukasvukausi oli sateinen. Pahkahomeen torjunta nähtiin kannattavana toimenpiteenä, vaikka se aiheutti tallaustappioita kasvustoon. Ruiskutuksessa ohjeistettiin käyttämän suurta vesimäärää ja korkeaa painetta, jotta valmiste saatiin tehokkaasti levitettyä kasvustoon. Pahkahomeen torjuntaan on käytettävissä useita valmisteita, joista moni on tuttu viljojen tautitorjunnasta, ja niiden hehtaarikustannus on 24–48 €/ha. Selvityksessä useimmiten käytettyjä valmisteita olivat Amistar seoksena muiden kanssa, Juventus 90 sekä Efilor.

Jos tilan pelloilla ei ole pahkahometta tavattu aiempina vuosina eikä alueella ole juuri satanut ennen kukintaa, pahkahomeen torjunta ei ole tarpeen. Pahkahometta on kuitenkin hyvä havainnoida myöhemmin kasvukaudella niin, että halkaisee öljykasvin varren sivuhaaran kohdalta ja tarkistaa, onko varren sisällä 3–7 mm kokoisia mustia pahkoja. Jos pahkat kynnellä halkaistaessa ovat sisältä valkoisia, voi varmistua siitä, että kyseessä on pahkahome. Tällöin on syytä varautua pahkahomeen torjuntaan öljykasveilla tulevina vuosina ja etenkin sellaisina vuosina, jolloin ennen kukintaa on satanut runsaasti (yli 30 mm). Kannattaa myös olla tarkkana muiden pahkahomeen isäntäkasvien, kuten herneen, härkäpavun, öljyhampun ja kuminan viljelyssä, ja huolehtia hyvästä viljelykierrosta, jossa on 4–5 vuoden taukoa näiden kaikkien kasvien viljelystä samalla peltolohkolla.

Ajankohtaistiedotteen on kirjoittanut Rypsin ja rapsin viljelyvarmuuden ja -määrän lisääminen eli VARPSI-hankkeen toimenpiteenä Sari Peltonen, ProAgria, 20.5.2025.

Takaisin