Apetitin Räpin koetilalla Säkylässä on kylvetty ensimmäistä kertaa tilan historiassa syysrapsia. Rypsi ja rapsi halutaan ottaa mukaan tilan toimintaan, sillä öljykasveihin liittyvää tutkimusta tarvitaan Suomessa lisää.

Apetitin Räpin koetilalla Säkylässä kylvettiin elokuussa ensimmäistä kertaa tilan historiassa syysrapsia. Tutkimusagronomi Tuukka Huhdanmäki kertoo sateiden aiheuttaneen jännitystä kylvöjen aikataululle, sillä poutaista kylvösäätä jouduttiin odottamaan melko pitkään. ”Lämmin syksy olisi tilauksessa, jotta rapsikasvustot ehtivät kehittyä ennen talvea mahdollisimman hyvin”, Huhdanmäki toivoo.

Räpin koetila tunnetaan kasvistuotantoon liittyvästä viljelytutkimuksesta. Apetitin lisäksi tilalla toimii Perunantutkimuslaitos, ja Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksenkin kokeita perustetaan Räpin pelloille vuosittain. Vihanneksiin liittyvän koetoiminnan tavoitteena on tarjota Apetitin sopimusviljelijöille tietoa mm. lajikeominaisuuksista ja uusista viljelymenetelmistä. Nyt viljelyyn liittyvää kehittämistä halutaan tehdä myös Apetitin öljykasviliiketoiminnan edistämiseksi ja tänä kesänä kylvetty lohko on ensiaskel kohti tätä tavoitetta.

Öljykasvien viljely tilalla, jossa tuotannossa on myös muita ristikukkaiskasveja, vaatii viljelykiertojen suunnittelulta erityistä tarkkuutta. Esimerkiksi lanttua ei tulisi viljellä lainkaan samassa viljelykierrossa rypsin tai rapsin kanssa möhöjuuririskin takia ja kasvistuotannossa tarvittavat raskaat työkoneet voivat tiivistää maata rypsin ja rapsin viljelyn kannalta liikaa. ”Teemme paljon yhteistyötä alueen viljelijöiden kanssa, mikä tuo lisää mahdollisuuksia viljelykiertojemme suunnitteluun. Tietysti ruutumittakaavan kokeita tehtäessä voidaan lohkon sisällä pyörittää useampaa ja normaalia pidempiäkin viljelykiertoja. Uskon että öljykasvit saadaan solahtamaan Räpin koetoimintaan mukaan sujuvasti”, Huhdanmäki arvioi.

Öljykasvien viljelyn kehittäminen edellyttää lisää koetoimintaa

”Öljykasveihin liittyvää tutkimus- ja kokeilutoimintaa tarvitaan Suomessa kipeästi lisää. Haluamme osaltamme vaikuttaa alan kehittymiseen, minkä takia rypsin ja rapsin ottaminen mukaan toimintaamme on luonteva lisä Räpin koetilalle”, Huhdanmäki kertoo.

Takaisin