Avaa valikko

Kirpat

Kirppoja torjutaan ensi sijassa siementen peittauksella. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tukes myönsi 26.11.2019 poikkeusluvan Buteo Start FS 480 -valmisteen käyttöön kevätrypsin ja -rapsin siementen teollisessa peittauksessa keväällä 2020. Peittausaineen teho ei aina riitä kattamaan taimettumisen aikaista suojaa, varsinkin jos taimettuminen on ollut hidasta. Siksi peittauksen tehon kestoa on syytä tarkkailla taimettumisen aikaan.

Kirpat saattavat aiheuttaa purentavioituksillaan kevätöljykasvien taimettumisen aikaan merkittäviä vahinkoja. Tilanne voi kehittyä pahaksi lämpimissä, kirpoille suotuisissa oloissa hyvin nopeasti. Tilannetta tuleekin seurata säännöllisesti, päivittäin taimettumisen aikaan. Kirppavioitus tulee tarkastaa koko pellon alalla – ei ainoastaan pellon reunoista. Tasainen, nopea taimettuminen vähentää kirppojen aiheuttamia vioituksia.

Kirppavioituksen arviointi tehdään kulkemalla pelto esimerkiksi kulmasta kulmaan ja arvioimalla satunnaisesti valituista kasveista syöntivioituksen ankaruutta kasvin sirkkalehdistä. Tulos lasketaan monen kasvin sekä syötyjen että syömättömien sirkkalehtien vioitusprosenttien keskiarvona.

Ruotsissa 15 vuoden aikana tehdyissä tutkimuksissa on päädytty v. 2020 uusiin torjuntakynnysarvoihin. Koetulosten mukaan jokainen prosentti, jonka kirpat syövät sirkkalehtien pinta-alasta, vastaa 19 kilon sadonmenetystä hehtaarilla. Ruotsin öljykasvituotannon nykykustannuksilla ja hinnoilla torjunnan kustannukset tulevat katetuiksi jos 10 % tai enemmän sirkkalehtien pinta-alasta on syöty. Vanha torjuntakynnysarvo oli 30 %.

Rypsin ja rapsin tarkkailu kirppojen varalta on tarpeen päivittäin vähintään viikon ajan taimettumisesta. Torjuntakynnys vähintään 1 kirppa/sirkkataimi tai > 10% lehtialasta syöty. Torjunta päiväsaikaan pyretroideilla, jotka kosketusvaikutteisia.